Paperi ja Puu -lehti uudistui

Metsäteollisuuden innovaatioista, osaamisesta ja teknologian kehityksestä kertova Paperi ja Puu -lehti on uudistunut. 105 vuotta toiminut lehti tunnetaan nyt nimellä Puunvuoro. 

Uudistunut lehti tarjoaa toimialan tuoreita näkemyksiä ja ajankohtaisia uutisia journalistisesti kiinnostavasti ja monipuolisista näkökulmista. Lehti seuraa tiiviisti metsäteollisuuden kehitystä sekä kotimaassa että ulkomailla.

Lehteä julkaisevan Puunjalostusinsinöörit ry:n toimitusjohtaja Antti Lindqvist sanoo konseptiuudistuksen taustalla olleen halu kehittää lehteä niin toimialan muutosten kuin lukijakunnan tarpeitten mukaisesti.

– Sysäyksen uudistuksen käynnistämiseen saimme keräämästämme lukijapalautteesta ja taannoisesta lukijatutkimuksestamme. Kohderyhmiemme mediankäyttötottumukset ja odotukset lehteä kohtaan ovat muuttuneet samalla kun toimialalla on käynnissä voimakas murros kohti uusia tuotealueita.

Konseptiuudistuksen avulla halutaan tavoittaa entistä paremmin erityisesti nuoret lukijat ja alan opiskelijat. Lehden päätoimittajan Jouni Törrösen mukaan digitaaliset sisällöt ovat keskeisessä roolissa, jotta nuoret – alan ammattilaiset tulevaisuudessa – tavoitetaan. 

Miksi nimi Puunvuoro? 

Lehden nimen tulee heijastaa aikaa ja edustamaansa toimialaa. Metsäteollisuuden laajentuessa ja siirtyessä enenevissä määrin paperintuotannosta uusille tuotealueille oli ajankohtaista tarkastella myös Paperi ja Puu -lehden nimeä.

– Tuotevalikoiman muutoksesta huolimatta puu on edelleen toimialan keskiössä ja siitä valmistetuilla tuotteilla korvataan jatkuvasti uusiutumattomiin raaka-aineisiin perustuvia materiaaleja. On siis puun vuoro, toteaa Lindqvist.

Puunvuoro-median konseptiuudistus tehtiin muotoilun osallistavilla menetelmillä yhdessä lukijoiden, toimitusneuvoston ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa. 

Puunvuoro lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sitä julkaisee Paperi ja Puu Oy, jonka omistavat Puunjalostusinsinöörit ry ja Metsäteollisuus ry. Legendium Oy on kustantanut lehteä vuodesta 2011. Lue lisää: puunvuoro.fi.

***

Miksi muotoilun menetelmät ovat vaikuttava ja oivallinen lähestymistapa viestinnän ja oman median kehittämiseen? Me kerromme sinulle, mitkä ovat muotoiluajattelun ja design-menetelmien avulla saavutettavat hyödyt ja mahdollisuudet.  

Jouni Törrönen, toimitusjohtaja, jouni.torronen(at)legendium.fi ja p. +358 50 525 2455.