/// Sisällöt

Vaikuttavia sisältöjä kaikkiin kanaviin

Tarinankerronta ja sisällöntuotanto ovat olleet Legendiumin ydinosaamista toimiston perustamisesta lähtien, ja se on yhä intohimomme. Kun tarvitset erilaisia artikkeleja, mediatiedotteita, uutiskirjeitä ja sisältöjä vaikkapa someen tai ympäristöraporttiin, olemme oikea kumppanisi. Tuotamme käyttöösi myös laadukkaat valokuvat ja videot.

Viestinnällä on aina jokin tavoite. Lähtökohtaisesti sen avulla pyritään vaikuttamaan vastaanottajaan esimerkiksi antamalla tietoa, herättämällä tunteita ja uteliaisuutta tai muuttamalla käyttäytymistä.

Miksi sinä haluat viestiä yrityksesi tai organisaatiosi toiminnasta? Tavoitteena voi olla vaikkapa myynnin edistäminen, tunnettuuden lisääminen, brändin ja imagon vahvistaminen tai asiakkaiden sitouttaminen. Näihin tarvitaan vaikuttavia, oikein kohdennettuja ja monipuolisia sisältöjä, joiden tekemisessä olemme luova ja luotettava kumppani.

Tuotamme sisältöjä muun muassa seuraaviin formaatteihin ja kanaviin:

  • Verkkojutut
  • Somepäivitykset
  • Advertoriaalit
  • Ympäristöraportit
  • Lehtijutut ja lehtikonseptit
  • Mediatiedotteet
  • Uutiskirjeet
  • Esitteet
  • Podcastit
  • Webinaarit
  • Bränditarinat 

Suunnitelmallisuus on kaiken a ja o

Juttuja ja muita sisältöjä ei kirjoiteta ilman, että ne tukevat organisaation strategiassa määriteltyjä tavoitteita. Sisältöjen pitää olla aina niin mielenkiintoisia, koukuttavia ja laadukkaasti tehtyjä, että ne erottuvat lukemattomien muiden sisältöjen joukosta.

Viestinnän tehtävänä on tukea organisaation strategiassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamista. Siksi markkinointiviestintäsuunnitelman tekemiseen kannattaa käyttää hetki jos toinenkin. Oleellista on tuntea asiakkaat, ja asiakasymmärryksen kasvattamisessa voimme auttaa sinua.

Kun kohderyhmät, asiakaspersoonat ja kanavat ovat selvillä, on aika kääriä hihat ja tehdä kohdennettuja sisältöjä valittuihin kanaviin. Rakennamme kanssasi viestinnälle vuosikellon, jota lähdemme yhdessä toteuttamaan.

Oleellista on, että tekstit ja muun sisällön löytävät juuri sinun organisaatiollesi tärkeimmät kohderyhmät. Siksi verkkotekstit on syytä hakukoneoptimoida. Kauttamme onnistuvat myös tekstien käännöstyöt.

Konseptinsuunnittelua printtilehteen

Vaikka iso osa sisällöistä julkaistaan verkkoympäristössä, myös printtilehdellä on edelleen lukijansa. Hyvin tehty lehti erottuu edukseen ja saa lukijan tarttumaan siihen. Legendiumilla on vahva ja pitkä kokemus lehtien konseptien suunnittelusta ja toteutuksesta, niin julkiselle kuin yksityiselle sektorillekin. Joskus lehtikonsepti tarvitsee pelkän päivityksen, toisinaan on hyvä uudistaa koko konsepti. Meiltä onnistuu vaikka kokonaan uuden julkaisun suunnitteleminen avaimet käteen -periaatteella.

Tehokkuutta ja kohdennettavuutta lisää, kun esimerkiksi yhdestä case-aiheesta tehdään tarinoita moneen kanavaan. Aihe voi taipua tekstiksi verkkoon tai printtiin, videoksi ja vaikkapa podcastin aiheeksi. Tämä on hyvä tapa tavoittaa enemmän lukijoita, sillä meillä kaikilla on omat kanavamme joita seuraamme muita enemmän.

Videoita ja valokuvia

Liikkuvalla kuvalla saa kerrottua tarinoita monipuolisesti ja houkuttelevasti. Niiden suosio onkin noussut viime vuosina rytinällä. Tuotamme korkealaatuisia videoita, joihin kirjoitamme käsikirjoituksia. Valokuvaajamme ovat käytettävissä erilaisiin juttujen kuvauksiin, somekuvauksiin, mainoskuvauksiin, henkilökuvauksiin ja vaikka reportaasikuvauksiin.

Ideoimme, suunnittelemme ja toteutamme still- ja videokuvaukset verkostoomme kuuluvien alan parhaiden ammattilaisten kanssa.